lauantai 19. lokakuuta 2019

Kahdeskymmenestoinen leiripäivä - toiseksi viimeinen!

                             
                                Selja ja Simo Vannas, Hanna ja Timo Vuorimaa sekä minä


                               Iltaa istumassa Iten Clubissa ...
Tervehdys,

Tänään oli jälleen normaali aamu ilmojen suhteen: linnut laulelivat jo aikaisin ja taisi se kukkokin kiekua jo 04:30. Puolipilvinen taivas ja vain vähän usvaa. Paras mahdollinen juoksukeli!

Lähdin klo 06:30 kovalle kympille Eldoretin suuntaan - rohkein mielin, sillä jalat tuntuivat olevan nyt huippukunnossa. Sain nostetuksi melko nopeasti vauhtini sopivaksi (n. 4:15 min/km) - sykkeeni vaihteli koko juoksun ajan välillä 130-137 (vastaa hyvin maratonin kisavauhtiani). Yritin rauhoittaa hengitystä ja askeltaa kevyesti, jotten teen vahinkoa hamstringeille. Juostessa eivät h-stringit vaivanneet, joten annoin jalkojen viedä eteenpäin. Koska oli lauantai, liikennettä oli vähemmän kuin arkiaamuisin. Jaksoin yllättävään hyvin loppuun saakka ja aikakin oli kohtuullinen 42:35 (keskivauhti 4:15 min/km). Sitten moottoripyöräkyydillä leirikeskukseen, suihkuun ja aamupalalle.

Parin tunnin lepäilin jälkeen lähdin päivän toiseen harjoitukseen: kevyeen 6 km:iin. Nyt sain taivaltaa auringonpaisteessa, mikä tuntui hyvältä. Kolme kilometriä Kamariny -urheilukentän ohi vievää tietä ja takaisin. Voimia oli tosi hyvin.

Lounasta ennen Vuorimaita tuli tapaamaan Simo Vannas ja hänen puolisonsa Selja ja poika Luukas. Oli mukava tavata pitkästä aikaa Simo. Kuten aikaisemmin kerroin, he asuvat Eldoretissä ja Simo tuo urheilijaryhmiä Keniaan harjoittelemaan korkean paikan leirille. Vuorimaa ja vieraat lähtivät lounaalle Kerio View:hun - minä jäin syömään leirikeskukseen.

Lounaan jälkeen oli vuorossa Djuliaksen tarjoama viimeinen hierontakerta - tulen kaipaamaan hänen ihmeellisiä käsiään. Samoin hän oli suruissaan, kun hänen ainoa hierottava asiakas lähtee. Kiitosten ja halausten jälkeen Djulias kiiruhti tapaamaan perhettään Nakuruun ja minä suuntasin Itenin keskustaan ja sieltä leirikeskukseen.

Hassanin eli minun kuskini pitäisi ilmaantua leirille tänään päivälliseen mennessä. Vain yksi yö enää ja sitten aikaistetun lounaan jälkeen klo 12 automme nokka osoittaa Eldoretin ja Nakurun kautta Nairobia. Huomenna aamusta teen vielä kevyen kympin kierroksen valokuvaten ympäristöä - ne muistot, ne muistot ...

Kolmen leiriviikon aikana olen saanut kulkea monenlaisia polkuja ja teitä. Kilometrejä on kertynyt lämmittelykilometrit mukaan lukien yhteensä yli 420 km eli 140 km/viikko - olen tosi kiitollinen onnistuneesta leiristä ja siitä että olen saanut harjoitella terveenä.  Leirin tulokset nähdään sitten Ateenan maratonilla - tällä hetkellä juoksukunto lupaa kyllä hyvää :)

Toivotan teille hyvää lauantain jatkoa!

Terveisin Harri

2 kommenttia:

  1. Hyvää loppuaikaa Keniassa ja turvallisia matkoja:) Ulla

    VastaaPoista
  2. Olipa hienoa tavara Harri Itenissä. Sulla on mainio ote juoksuun ja elämään. Sopivasti tavoitteellisuutta ja pilkettä silmäkulmassa. Onnea Amsterdamiin. Timo

    VastaaPoista