Tervehdys,
Viime yönä satoi lähes koko ajan ja sen huomasi aamulla: tiet märkinä ja raskas sumu - eteensä näki hädin tuskin 20 metriä. Sumu hälveni aamupäivän aikana, mutta lisää sadetta on saatu iltapäivällä (tämän leirin aikana ensimmäisen kerran on satanut päiväsaikaan). Minua ei sade ole haitannut laisinkaan, sillä tein tämän päivän ainoan juoksutreenini, kevyttä 20 km, heti aamusta. Iltapäivällä on sitten käynti leirikeskuksen kuntosalilla - lähinnä venyttelyt on nyt tarpeen!
Klo 06:25 starttasin kevyellä 20 km:n lenkille Kamarinyn urheilukentän vierestä kulkevalle kympin kierrokselle - näitä siis kaksi tänään. Melko kevyesti jalka nousi, eikä vasemman jalan hamstring ollut enää kovin arka. Pyrin pitämään vauhtini melko alhaisena, jotta palautuminen edellisten päivien juoksurasituksista olisi paras mahdollinen. Vaikka vettä on satanut runsaasti kulkemani kalteva hiekkatie ei ollut mutainen, joten reitinvalintani osui tänään nappiin. Muistan joinakin vuosina juosseeni täällä märkää ja mutaista polkua - tossujen pohjiin tarttui tuolloin muutaman sentin paksuisia tilsoja, jolloin taivallus muuttui melko raskaaksi. Onneksi nyt en kärsinyt tästä ongelmasta. Join pienen Cociksen puolessa välissä ja niinpä toinen kierros onnistui myös voimallisena. Leirikeskukseen saavuin hiukan yli parin tunnin juostuani (2:00:40). Sitten suihkuun ja aamupalalle.
Sovin Djuliaksen kanssa, että käyn tänäänkin hieronnassa - klo 10 makasin hänen kotonaan sängyllä nauttien (välillä kyllä hammasta purren) kokovartalohieronnasta - vasen takareisi sai erikoiskäsittelyn. Huomenna lauantaina saavun jälleen klo 14. Moottoripyöräkyydillä takaisin leirikeskukseen ja melko pian lounaalle. En tiedä, missä muut olivat, sillä sain syödä yksinäni lihariisipataa ja kaaliporkkanaraastetta - maistui hyvältä! Sitten parin tunnin lepo!
Iltapäiväteen jälkeen otin tablettikoneeni ja aloin päivittää blogia. Edelleen sataa - välillä melko rajustikin. Kirjoittaessani taivas on alkanut seljetä ja aurinko pilkahtelee sadepilvien välistä - eiköhän tässä vielä ole edessä ihan mukavan aurinkoinen loppupäivä!
Hyvää perjantain jatkoa ja tietenkin nautinnollista viikonloppua - Suomessa on kuulemma hiukan lämmennyt (ainakin Tampereella lähes 10 plus-astetta).
Minulla on huomenna aamusta kevyttä 8 km ja sitten päivällä 400 metrin vetotreenit Lornahin urheilukentällä. Sunnuntaina on vuorossa tämän leirin kolmas lepopäivä - Monica Kiplagat on pyytänyt minua käymään paikalliskirkossa - palataan lauantain ja sunnuntain tapahtumiin myöhemmin!
Terveisin Harri


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti