keskiviikko 9. lokakuuta 2019
Kahdestoista leiripäivä - leiri puolivälissä!
Uima-altaan vieressä sijaitsevassa rakennuksessa uusitaan peltikatto ja vesisäiliö
sekä remontoidaan kaikki huoneet. Näin en ikävä kyllä päässyt tällä kertaa
yöpymään altaan vieressä vaan kauempana ruokalan vieressä.
HATC tuottaa lähes kaikki ruoanvalmistuksessa tarvittavat tuoreet mausteet,
kasvikset ja hedelmät. Kananmuna ja banaani maksavat 30 senttiä kumpikin ja ne
ostetaan lähikaupoista. Pienet banaanit ovat Lornahin farmilla - samoin maito ja
lihatuotteet. Päivällisen tiikerikakku on nyt koristeltu - ei muuta kun nauttimaan:)
Tervehdys,
Linnut aloittivat sirkutuksensa jo aikaisin aamulla ehkä klo 05:30 - lupaa kaunista ja aurinkoista päivää.
Aamusta klo 06:30 lähdin päivän ensimmäiselle lenkille - kiihtyvälle 20 km:lle. Suuntasin ensin St. Patrickin kympin lenkille, jota taivalsin verkkaisesti - sain juostuksi melkein kaikki eteen tulleet mäet. Vasemman jalan takareiden yläosa tuntuu jäykältä - taitaa olla perua eilisestä vauhdikkaasta 6 km:n pyrähdyksestä asfaltilla. Matkan taittuessa takareiden vaivat onneksi helpottuvat. Leirikeskukseen saavun ajassa 1:04:50, jolloin nautin pienen pullollisen Cocista. Sitten matka jatkuu uutta asfaltoitua tietä 2 km ja takaisin, minkä jälkeen suuntaan Eldorettiä kohti. Näin saan vauhtini nostetuksi melko mukavasti - lopulta pääsen jo alle 5 min/km - nopein oli viimeinen kilometri 4:45 min/km. Jälkimmäinen kymppi taittui ajassa 50:15 - ihan kohtuuhyvin kulki. Pääsin hyppäämään melko pian juoksun jälkeen moottoripyörän kyytiin. Menin suoraan aamupalalle. Sitten vasta suihkuun ja levolle pariksi tunniksi.
Aamulla taivas oli lähes pilvetön, mutta ilma oli melko kolea. Nyt klo 11:30 toiselle lenkille lähtiessäni aurinko paistaa lämpimästi - ehkä asteita jo lähes 24. Teen 8 km:n kevyen lenkin jo tutuksi käynyttä reittiä. En yritä nostaa vauhtia, vaan annan jalkojen viedä eteenpäin. Ihan mukavaan aikaan, 48:45, saavun leirikeskukseen. Hiukan vielä vasemman jalan takareisi oli kireä. Vuorossa on lounas ja hetken lepoa.
Päätin yrittää päivittää blogin jo näin aikaisin iltapäivällä (klo 15). Olen luvannut valmistaa tänään tiikerikakun albanialais-kreikkalaisen pariskunnan päättäessä leirinsä huomenna aamulla klo 08:30. He matkustavat seuraavaksi Sansibariin ja myöhemmin safarille Masai Maraan. Kuulostaa upealta! Toivotaan heille turvallista ja antoisaa matkan jatkoa!
Teille kaikille hyvää iltapäivän jatkoa - huomiseen (minulla huomenna tasavauhtinen 15 km ja kevyt 10 km)!
Terveisin Harri
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti